suunta ylös

Tiiättekö, aattelin vaihteeks pistää positiivisuutta kehii. Välil on pahoja päiviä, joskus tosi pahoja ja välillä ihan mahtavia päiviä. On kummallista, kuinka hunosti alkanu päivä voi muuttuu täydelliseks ihan jonku pikkusen jutun takii. Välil päivän tunnetilat heijaa laidast laitaan ja eilinenki päivä muuttu mahtavaks samantien ku otin ekan askeleen kotii kohti. Halusin vaan tanssia. Heittää kädet ilmaa ja nauraa. Mulla on jotain. Mulla on mun oma itteni:)

Se on jännä, kuinka maailman näkee ihan eritavalla fiiliksest riippuen. Kuinka kiinnittää huomioo ihan erilaisiin asioihin. 

Sain aika paljo palautet tost edellisest päivityksest ja kävin montamonta hyvää keskusteluu asian tiimoilta. En oo pelkojeni kans yksin. Kuitenki näitten keskustelujen pohjalta löysin sen. Sen mitä haluun tehä tulevaisuudessa. Ennen mullei ollu hajuukaan, ja nyt mul on monta eri mahollisuutta. Kummatki tilanteet on tavallaa haastavia, mut nyt löysin sen mitä haluun eniten. Mikä on hyvä alku täsvaihees. Tuntuu ku kaikki ois yhtäkkii helpottanu. Käytän nyt ehkä maailman kauheinta kliseetä, mut ihan oikeesti tuntuu siltä et järkyttävän iso taakka ois yhtäkkii haihtunu mun harteilta. Yhtäkkii tuli vaan hirveen paljo helpompi olla.

 Näin selvästi mun mielessä sen matkan mikä mul tulee olee edessä, mitä mun pitää tehä sen eteen et saavutan sen tavotteen. Kuinka paljo helpompi on tehä minkäälaisii suunnitelmii tulevaisuudelle ku sullon se määränpää sielä. Sullon joku tavote. Sullon tiedossa tasan se mitä sulta vaaditaan. Tiiät ite mihin pystyt ja vaikket olis varma, sullon jotain sellasta minkä vuoks oot valmis kokeileen kepillä jäätä.

 Lukion jälkeen haluun lähtee lukee kriminaalipsykologiaa. Eihän se helppoo oo, ja tulee satavarmasti olee tosi raskasta henkisesti, mut se on sellanen haave. Haluun tietää mikä saa ihmiset käyttäytyy niinku käyttäytyy. Haluun tietää mistä kaikki on lähtösin. Mikä saa ihmisen tekemään sellasia valintoja et sen päässä lopulta naksahtaa. Ajattelen tän kaiken aikavarmasti ihan liian romantisoidusti. Aattelen et se tulee olee kiehtovaa, jännittävää, erilaista. Et se on sellanen ammatti mis must saattaa olla jollekki jotain apuu. Mut haluun kokeilla. Aattelen tän toki monelt kannalt, mut tää tuntuu niin omalta. Tää tuntuu jotenki tärkeeltä. Tuntuu et tää on yks niist asioist jotka on vaan pakko tehä. Tän hetken unelma jota kohti suunnistan. Oikeesti ymmärrätteks kuinka paljo se helpottaa ku tietää suunnan? Vähä niinku olis kauan aikaa ihan eksyksissä ja sit yhtäkkiä google maps löytääki sun sijaintis ja ohjaa sut sinne missä sun pitäiski olla. Tuntuu et oot tavallaan vapaa. Voit vetää syvään henkee ilman et sun pää täyttyy painajaisella. 

Tiiättekö ku on vaa niin hyvä olla et voisit vaa nauraa. Laitat silmät kii, ja sullon sellanen olo et vihdoinki tiiät kuka oot. Ainaki melkeen. Et oot löytäny ittees taas uuden osan. Sellasen osan josta tykkäät ja joka kuuluu suhun. Ku haluut vaa nipistää ittees, haluut jonku kertoo sulle et tää on todellista. Ekaa kertaa lukion aikana en pelkää kirjotuksii. En pelkää kirjottaa nimeeni yo-ilmottautumisiin, koska tiiän et se johtaa johonki. Sen avulla pääsen eteenpäi. Enää se ei johda mua vaa uudestaan hetkeen jollon en tiiä mitä teen. Nyt se johtaa mut risteykseen, josta mullon suunta eteenpäin. Nyt mä tiedän minne mä kuulun.

 

Ihanii viikonloppuja kaikille, ei enää kauaa vapautee <3:)