9.9.2013

Jos kaikkia sirpaleita ei löydy, voiko olla kokonainen?



Taas pitkästä aikaa... Kuinka must tuntuu et alotan kaikki päivitykset samalla lailla.. Järkyttävää. Mulle ehotettiin että tekisin postauksen jostain mulle tositärkeestä aiheesta. No aattelin puhuu nyt itsetunnosta ja siitä kuinka rasittavaa on ku asetetaan "oletuksia" jonku ihmisen suhteen. 


Itsetunto on paljo puhuttu aihe ja siihenki vaikuttaa nää muitten asettamat oletukset. Sulle voidaan vaan tulla sanoo " vitsi ku oot vahva, mä niin kadehdin tota." No entäs jos se ihminen ei ookkan vahva? Voidaan puhuu seläntakana kuinka joku onki heikko ja kuinka ärsyttävää ku se valittaa kokoajan kaikesta. No kumpi sitte on vahvuutta? Kumpi hyvää itsetuntoo? Toinen uskaltaa jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan, toinen pitää kaiken itellään, kaiken sisällään. Kumpi on todellisuudes vahvempi? Miten se määritellään? "Sullon sikahyvä itsetunto. Sen oikee näkee ulospäin." Ai, no mitenköhä seki näkyy? Voiks ihminen esittää hyvää itsetuntoo? Jos ihminen voi tehä itestään pellen ja osaa nauraa itelleen, kuinka se on muka hyvää itsetuntoo? Sehän voi olla pelkoo siitä, et joutuu naurunalaseks ollessaa "normaali"? Miten erotetaan toisistaan pelko, epätoivo, itsevarmuus tai vahvuus? Miten joku ihminen joka ei tunne sua kunnolla voi luoda kuvan sun tunteista? Kuinka kovat paineet luodaan sanomalla ihmiselle että se on vahva. Sittenhän sen pitää olla vahva ettei se tuota muille pettymystä.


Mitä enemmän ihminen nauraa, sitä särkyneempi sen on sisältä, koska pienetki asiat saa sen iloitsemaa. No ei tääkään välttämättä päde. Toiset ihmiset ei näytä tunteitaan ees itelleen. Ei yksin kotona, eikä kaverille yökylässä. Miten ne ihmiset sit selviää? Ne tukahtuu sisältä. Jokanen tarvii sen jolle voi avautua. Jolle voi itkee avoimesti ja näyttää tunteensa. Oli se sit peili tai paras kaveri. Joku. Kunhan on joku. Se vaikuttaa niin paljon omaan itsetuntoon, ja toisten. Mut usein itsetunto "luodaan" jonku pohjalta. Lapsuus ja nuoruus vaikuttaa siihen. Sosiaalinen elämä, aina kerhosta, eskarista, ala-asteelta ja päiväkodista. Sillon sitä ei vaan vielä tiedosteta. Myös perhe vaikuttaa itsetunnon kehitykseen. Jos et kelpaa omalle perheelles sellasena ku oot, ja kokoaika moititaan, lytätätään, valitetaan, haukutaan tai hakataan, tulee fiilis et kuinka voi edes yrittää kelvata kellekkää muulle? 

Lapsuus on varmaan elämän julminta aikaa. Lapset on julmia. Lapsena ei ymmärrä tekojen seurauksia, mut lapsena ymmärtää kyllä jos haukutaan,kiusataan tai jätetään ulkopuolelle, minkä nyt voi tiivistää kaikki tohon kiusaamiseen, mut päätin silti erotella ne:) Lapsena sanotaan ja tehään asioita ajattelematta. Vasta myöhemmin ymmärtää kuinka paljo on sattanu vaikuttaa muitten elämään omilla teoillaan tai sanoillaan. Kuinka se on jättäny pysyvän arven jos on jättäny jonku leikin ulkopuolelle, tai "unohtanu" kaverin kesäloman ajaks ku on halunnu olla vaan jonku muun kanssa. Kaikki se sattuu. Aivan varmasti molempiin yhtälailla, mut erilailla. Tuntuu et on menettäny jotain. Riitojahan tulee aina, ne kuuluu elämään, oppimiseen ja kasvamiseen, mut miks niitten pitää olla niin kivuliaita. Miks sanotaan tai tehään niin pahasti, ihan tarkotuksella. Kaikki tää vaikuttaa itsetuntoon ja kanssakäymiseen. Jos on lapsesta asti kiusattu, kuinka uskaltaa ottaa kontaktia muihin koska pelkää et niinkäy taas. Sut unohdetaan. Pyydetään mukaan siinävaiheessa ku muita ei oo enää tarjolla. 


Miks ihminen sitte pitää ehjän ulkokuoren ja ilosen hymyn takana piilossa niin paljo korjattavaa. Läjäpäin sirpaleita elämästä ja tunteista, asioista joita ei pysty eikä osaa tai halua käsitellä, haluu vaan unohtaa ja jatkaa eteempäin. Miksei niitä pidä kaikkien näkyvillä, että ne jotka haluu auttaa, pystyis siihen. Korjaamaan sen ihmisen sirpale kerrallaan. Niitä ei voi pitää näkyvillä koska pelätään, että joku väärä löytää ne sirut ja levittää ympäriinsä, jakelee eteenpäin eikä niitä saa koskaa enää takasin, jolloin ei voi koskaan enää tullakkaa täysin ehjäks. Jep näin se menee.. 

Olin tossa viikonloppuna vaeltamassa ja iskän kanssa metällä sit sunnuntaina. Siellä on aikaa ajatella näitä, ja kaikkee muutaki ja se on oikeesti helpottavaa. On ihmisii jotka ei pysty puhuu muille, koska pelkää sen tuottavan muille liikaa vaivaa, no ei siinä arvostan ihmisii jotka pystyy ja uskaltaa puhuu asioista. Jos joku puhuu sulle, purkaa mieltään ja askarruttavii ajatuksii, pyytää apuu, tottakai se hivelee itsetuntoo, koska on joku joka luottaa suhun. Joku jolle ä oot tärkee ja joku, kelle susta oikeesti oli apuu. Tottakai se tuntuu hyvältä. Mut siellä metällä ku me käveltiin iskänkaa, se näytti ja sano mulle jotain mikä avas mun silmät.


Me käveltiin sellasta leveetä mettäautotietä pitki ku se pysähy, astu pois polulta ja sano: "Satu, tuu tänne." Kävelin siihen viereen, se halas mua ja sano " Kai sä tiedät että mä rakastan sua ja mä arvostan sitä että sä jaksat olla täällä mun kanssa" Heräsin. Mä tajusin että oon toiminu itsekkäästi. Kuvitellu ettei mulla oo kellekkää mitää välii, ja ku oon keskittyny tappelee vastaa, en oo tajunnu sitä kuinka se vaikuttaa muihin ihmisiin. Kuvitellu että se et mä rakastan joitain ihmisii, on niille itsestäänselvää, eihän sitä tarvii sanoo. Ei se oo. Eihän se voi olla ku ei se ollu mullekkaa. Seistiin sit siinä polun vieressä ja iskä kysy " mitä sä näät?" "Leveen tien, jolta lähtee monta pientä polkuu" "Hyvä, mitä niistä sä kulkisit?" "Tota pientä ja mutkittelevaa joka menee noitten kahen koivun välistä." "Noni, olsiksä huomannu sitä jos olisit kävelly suoraa tietä etkä ois pysähtyny kattoo ympärilles" "En usko.." " Elämä on samanlaista. Välillä sun pitää astuu syrjään siltä polulta jota kaikki olettaa että sä kuljet. Sun pitää pysähtyy ja kattoo ympärilles, että sä löydät sen oman polkus mitä sä haluut kulkee, vaikket tiedä minne se johtaa" Kiitos iskä<3 


Nyt oon sit kokenu herätyksen. Ei mun tarvii tehä valintoja, joita muut odottaa mun tekevän. Mun ei vaan tarvii, saan tehä ne ihan ite. Ihan ite:) Ja Jenni, älä pelkää, tää herätys ei liity siihen Joogaan, koska muuten en kirjottas tätä, ku ei mul olis konetta eikä muitakaa medialaitteita, ei mikroo eikä pakastinta, en kävis metällä ja olisin kasvissyöjä, jotenn ei oo mitään hätää viel pitkään aikaan:D Oho tajusin just et täst tuli kaamee romaani, mut ehkä se oli ihan aiheellistaki tällasen tauon jälkee :o Ja suokaa anteeksi kirjotusvirheet ja kaikki muutki sanavirheet koska nyt eijaksa korjata.. Heipähei taas jokskiaikaa, ehkä tää tahti taas tästä kiihtyis:) Onneks mullon parhaat ystävät ikinä<3
Ps.  Anteeks Mikaela