18.10.2013

Okay?



Jeebs.. Kirjottelen näin niinko vaihteenvuoks täältä Oulusta.. Täs kolmenaikaan yöllä on ollu paljonki ajattelemista.. Tai toisinsanoen paljo aikaa ajatella kakennäköstä... No ajattelin sanoja, ajattelin tekoja, niitten yhteissummaa.. Jee, tiijän kuulostaa pahalta, wou mä tosiaan ajattelin jotain..



Täs lähiaikoina on paljo ollu esillä nuorten syömishäiriöt ja lisääntyny itsetuhoisuus, ja tavallaan jonkitasonen "väärinajattelu", jos nyt näin voidaan sanoo.. No, tää aikalailla tiivistää sen, ,mistä aion kirjottaa, tosin aion viel laittaa tän jotenki suppeempaan muotoon, ettei tää veny ja veny... Täst aiheestahan vois kirjottaa ja kertoo vaikka kuinka paljon, antaa varottavii esimerkkejä, valistaa, kertoo haittavaikutuksii ja koittaa "säikytellä" ja pakottaa... Ei se auta, en usko et siitä on mitään hyötyy oikeestaan kellekkään... Ihmisii ja nuorisoo valistetaan ja niille kerrotaan täst kaikesta koulussa ja kotona ihan riittävästi, kaikki ilmastaan samallalailla, eikä kukaan jaksa enää keskittyy siihen tietoon ja sen sisäistämiseen ku sen kuulee monta kertaa.. Aletaan kuvitella, et on pakko kokeilla tehä just päinvastoin.. Niinhän se menee. 


Kukaan ei saa ottaa tätä tekstii nyt millään tasolla  henkilökohtasesti, annan esimerkkejä tapauksista joita tiijän, ja siitä miten ne vaikuttaa muihinki ympärilläolijoihin. Voisin latoo pöytään faktoja ja tilastotietoja kaikest tästä, mut sitä ei kukaan jaksa:) En jaksais mäkää. 


Yhessä vaiheessa tuntu, että oli menossa ns. "viiltelykausi". Tosi moni munki tutuista koitti jatkuvasti jollaintasolla satuttaa itteään, rankasta itteään siitä että on olemassa. Siitä, että joku valinnoista oli väärä. Ei sillä mitään väliä, vaikkei ne valinnat ollu sun. Jostain piti rankasta, eihän sitä kukaan oo virheetön, mikä se mun vika on, miks, ja miten muhun pitää sattua. Tuntu et se oli jonkilaista "muotia". Kaikkien piti, sä et ymmärtäny mitä se on, miltä se tuntuu, sä et voi olla porukassa, jos et rankase itteäs koska sä et osaa samaistuu muihin ja sit sä oot ulkona. Mut aina se "rankaseminen" ei välttämättä oo sitä että satuttaa itteään viilloilla, palovammoilla, nälällä... Ei, se voi olla henkistäki, sä ruoskit, ja psyykkaat ittes henkisesti matalaks, sä et oo mitään, et minkään arvonen, kukaan ei välitä, kaikki paska on sun syytä, kaikki vihaa sua, sä oot se draamagueen.


Perheessä menee huonosti, vanhemmat meinaa erota, ja sulla on jatkuva huoli muista, kuinka sä pystyt suojella muita tältä.. Koulussa menee huonosti, kaikki valittaa käytöksestä ja arvosanoista, mut kukaan ei kysy mikä sullon hätänä, kuinka mä voin auttaa, tarviitko sä apua. Susta alkaa tuntuu että sä oot yksin, sun pitää tehä päätöksiä, valintoja jotka vaikuttaa sun ja muitten koko loppuelämään. Haluut lievittää sitä pahaa oloo mikä on sun sisällä, pyytää apuu ja tukee sun valinnoissa, muttet pysty avaamaan suutas, pidät kaiken sisällä. Paha olo lähtee veren mukana. Pakkohan sen on jotenki lähtee pois. Keittiöveitti ei auttanu, tuli vaan huono omatunto siitä mitä teki. Sit sen teki uudestaan, jos tälläkertaa helpottais. Pahaa oloo oli niin paljo et eikai se voi kaikki kerralla lähtee pois. Alat vetäytyy syrjään ja peitellä arpia, itket ittes uneen ja mietit vaan kuinka pääsisit pois täältä. Viiltely ei riitä enää, se helpotta hetken, mut sit tulee vaan pahempi olla. Otetaan lääkkeetki mukaan kuvioihin, lisätään alkoholia. Kun muut alkaa ihmetellä mikä on hätänä, tosissaan yrittää ottaa selvää, se on jo myöhästä, sitä ihmistä ei oo enää. Vaikka se olis hengissä, se ei oo koskaan enää sama. Sitä ihmistä on raadeltu niin paljon, vaikka haavat paranis ulkoopäin, ei se koskaan oo sisältä enää sama. Eikä oo läheisetkään. Syntyy pelko siitä, että se alkaa alusta, pelko siitä et jotain tapahtuu kun sä et voi olla paikalla, no aletaan vahtia menemisiä, sanomisia, tuntemisia, kokoajan pelätään, kysellään, ahdistetaan jo kerran paennut, samaan nurkkaan minne se oli jäädä. Aletaan rakentaa suojamuuria sen ihmisen ympärille, sehän on heikko. Ehei, miettikää kuinka vahva se on, se selvis siitä kaikesta jo kerran.

 Ei, oo tukena, älä tukahduta.

En voi sanoo että "kaikista huolestuttavinta" on se, kun mediassa puhutaan, ja kehotetaan nuoria aikustumaan nopeemmin. Eihän sitä suoraan sanota, mut luodaan kuva et on siistii olla aikunen, mennä ja toimia. Lisäks luodaan kauneusihanteita, jotka on: pitkä ja laiha tai pitkä ja laiha.. Kaikkien on pakko olla mallimittasia, täydellisiä, erilaisuutta ei vaan voi hyväksyä, pitäs olla massaa, pitäis pukeutuu samallalailla, pitäis tykätä samoista asioista.

 Luodaan illuusio täydellisestä perheestä, perhe-elämästä, lapsista, ja muista elämän merkityksellisistä asioista. Opetetaan, että täytyy olla kaunis ja suosittu, jotta edes saisi perheen. Miettikääpä nyt, elokuvissa luodaan kontrasti, se ruma ja lihava on aina se kenellä menee elämä hunosti (ei töitä, ei ystäviä, ei perhettä), se ketä kiusataan ja joka katsoo kateellisena vierestä sitä kaunista, pitkää, hoikkaa, täydellistä blondia, jolla on hyvä avioliitto, täydellinen perhe ja asunto, vaatteet viimestä muotia ja aina paljon ystäviä ja palvojia ympärillä. (Huom, Automaattisesti jos oot lihava, oot myös ruma. Eihän  se mätsää et joku vähän pyöreempi ihminen olis nätti. Eheei, ei se sovi kuvioon..) 

Mutta asiaan siis. Ihmiset arvostelee toisiaan ulkonäön perusteella, sen perusteella muodostetaan se oma alustava mielipide ihmisestä, joka kävelee vaikka vastaan portaissa tai hymyilee kaupan kassajonossa. No, jos se ihminen ei miellytä silmää, eikö se voi olla kaveri? Nuoret yrittävät sulautua massaan, jottei heitä alettaisi kiusata, jottei leimattais erilaiseks, oudoks. Pyritään noudattaan kauneusihanteita, vaikka jokanen on täydellinen just sellasena ku on. Ei muitten mielipiteillä oo mitään väliä, kunhan ite hyväksyy ittensä. Se on se sopan tärkein ainesosa. Ihmiset kehittyy jamuodostuu kaikki erilaisiks, omanlaisiks, siitä pitäis olla ylpee. 

Tiijän ihmisen, ketä on kiusattu ala-asteelta asti ylipainosta. Haukuttu, netissä ja kasvotusten, tönitty, levitetty perättömiä juoruja, syrjitty. Kukaan ei halua tutustua siihen ihmiseen, josta liikkuu jos jonkinmoista juttua. Kukaan ei uskalla, vaikka haluiskin, koska vois ite joutua mukaan sihen. Oot aijemmin ollu hiljanen hyväksyjä, susta tulis uhri. Kukaan ei uskalla ottaa sitä askelta pelastaakseen jonkun toisen, jos hinta on niin kova. Minä itse.
Kyseinen henkilö alkoi vähitellen laihtua, ja kiusaaminen paheni. Hän ei ymmärtänyt. Mitä hän teki väärin. Alkoi tulla viestejä puhelimeen ja nettiin jotka kaikki olivat "tapa ittes" -sävytteisiä. Kuka haluaa ottaa vastuun sanomisestaan? Laihtuminen jatkui, vetäydyttiin syrjään, haluttiin kokeilla omia rajojaan. Laskettiin kalorit, jatkuva tarkka kontrolli kaikesta. Ei pisaraakaan ylimäärästä. Juostiin niin kauan että nälkä lähti. Lopulta ei enää juostu. Ei jalat kantanu enää, ihminen ei jaksanu enää. Yritti itsemurhaa. Alettiin kääriä pumpuliin. Media kertoi teiniäideistä. Koska tuntuu siltä, että on yksin, alkaa haaveilla seksuaalisen hyväksikäytönuhriksi joutumisesta. (Tätä tarkotan huolestuttavalla) Ei olisi enää yksin jos tulis raskaaks, saisi lapsen, olisi äiti. Sulla olis jotain minkä puolesta taistella. Sä olisit jonkun arvonen, koska joku olis koskenu suhun, sulla olis joku jolle sä oot tärkee, joka tarvittee sua. Sä olisit olemassa. Sä kelpaisit. Kiusaaminen loppu, koska joku uskals ottaa asian esille. Joku uskals pelastaa sen ihmisen elämän.


Niitä rohkeitaki tarvitaan. Tarvitaan niitä, jotka pystyis hetkellisesti ajatella kauemmas. Tulevaisuuteen. Jos jokainen pelastas yhenki ihmisen... Jos osais vaan nähä kaikissa ihmissä heti niitä hyviä asioita. Ei vaan keskittyis aina huonoihin. Jos ja jos... Moni miettii useestikki, onko jollain joku hätänä, jos kaveri on kummallinen. Kysy suoraan. Puhuin joskus aikasemmassa päivityksessä siitä, kuinka tärkeetä on näyttää ihmisille et välittää. Ajattele jos sä voisit auttaa jotakuta, tehdä sen päivästä paremman, vaikka ihan vaan kaupungilla ku kävelet ohi. Hymyilet ja moikkaat, vaikket tuntiskaan. Näyttäsit sille et se huomataan:) Tai jos ajattelis kaks kertaa, ennenku päästää suustaan jotain älytöntä. Jotain mikä voi särkee sen toisen lopullisesti. Ihmiset ottaa asiat eritavalla, niin hyvät ku huonotki. Toiset suhtautuu huumorilla kaikkeen, ei ota mitää vakavasti, ja toiset taas alkaa pohtii kaikkee paljo syvällisemmin, analysoimaan eleitä ja äänensävyy lausemuotoiluu ja et kuinka se on sanottu.. 
Ja voin kertoo, et asiat joita ei voi sanoo ihan nimellisenä, päin naamaa, ne kannattaa jättää sanomatta. Koska sillon sä et kestäis itekkään, jos sulle sanottais samallalailla. Toiset saa egobuustii käymäl haukkumas muita anonyymisti tai nimellä, nostamalla ittensä sen toisen yläpuolelle, toinen tyytyy sihen et sillon muutma kaveri, ja se yrittää olla ystävällinen kaikille, toinen taas voi tulla iloseks siitä jos vaikka feisbuukissa kuvasta ta tilasta tykkää 100 ihmistä. Ihmiset on erilaisia, ja kaikki pitäis hyväksyy just sellasena. Ei kukaan oo täydellinen, eikä tarviikkaa olla:) Hymy kaikille, ja näihin tunnelmiin ja näihin kellonaikoihin, hyvääyötä <3 :D

(kuva : alwayslonliness.blogspot.com)

Että tällasta tälläkertaa...:DD

5.10.2013

Unohdettu?


Moi taas:)!



Oon kirjottanu viimeks kuukaus sitte... Härreguud.... Joo täs on ollu aikapaljon tekemistä ja menoo ja meininkii ja kuukaudessahan ehtii tapahtuu vaikka mitä! :o Ajattelinn nyt vaan tässä ilmotella, etten oo unohtanu tätä, on vaan tullu niinpaljo kaikkee muutaaaa:o  Toisaalta syytän aikaa siitä mitä en oo uskaltanu alottaa, ja yritän vaan siirtää tätä eteempäin.... : o En oo uskaltanu kirjottaa... En, koska sain edellisestä tekstistä senverran ihanaa palautetta, et pelkäsin hajottavani kaiken, jos jatkan:) Mut elämä on täynnä pelkoja, ja osa niistä vaan pitää kohdata.. 



Syksy on tullu ja on paljo ihania aamuja:) Pikkasen pakkasta ja sikakylmä, mut kuitenki se kaikki on ihanaa koska se tuo vähä vaihteluu kaikkeen normaaliin... Puhutaan aina "syysmasennuksesta", "kaamosajasta", jep oon huomannu tän.. .Jotenki ei jaksa mitään, kokoaika jatkuva menemisen tarve, ei osaa olla aloillaan, kaikki menee pöpelikköö ja kauhee stressi kaikesta... En tiiä johtuuko syksystä vai onko muutenvaan tämmönen kausi... : o 






Tän sykysn myötä oon alkanu pelkää sitä että jäisin yksin.. Tuntuu vaan siltä että kaikki on kaukana, kaikki on poissa... Ketään ei kiinnosta.. En oikeesti ymmärrä mistä tää johtuu enkä haluis tuntee näin, mutten vaan voi tälle mitäännn.. Koulussaki, vaikka olisin sadan ihmisen ympäröimänä, silti tulee fiilis, et on vaan ihan yksin. En tiiä eihän se niin oo ja meil oli ihan mahti tyttöjeniltaki aitassa viimeviikonloppuna? Vai sitä edellisenä? Tätä mä tarkotan... On niin paljo kaikkee etten muista missä on mitäki ja missä oon ollu millonki ja mitätehny missä... Järkyttävää... Haluun vaan pooois, vaihtaa maisemaa, katella ku maisemat vaihtuu ja kaikki tekeminen jää taakse. Olla vaan, kokeilla uusii asioita, kunhan vaa pääsisin oikeesti pois täältä. Tän takii moni on jo varmaan kyllästyny ku hoen kokoaika Oulun -reissusta syyslomalla, mutku en vaan jaksa enää olla täällä:o Oon ihminen jonka on pakko välil nähä muutaki ku sama koulutie ja sama katonharja ja hevoset laitumella... Haluun päästä irti rutiineista...Irti kaikesta..


Toiset pelkää hämähäkkejä, toiset esiintymistä, toiset erilaisii kokemuksii, mä pelkään vaan kokoaika menettäväni kaiken.. En paljoo, mut kokoaika on kuitenki sellanen ahistava tunne, et mitäjos joku yhtäkkii joutuuki onnettomuuteen ja jättää mut, itsekästä, tiiän, mutku niin vaan  on.. Sitä tapahtuu kokoaika niin paljon, kokoaika jollekulle, pelkään vaan että joku mulle tärkeistä ihmisistä on seuraava, koska koskaan ei voi olla varma  miten täs elämäs käy.. Liian monella se oma polku loppuu kesken...

Tästä piti taas tulla ihan pikkunenpostaus, mut näinkävi :D