28.5.2014

Itsemurha ~ poispääsy vai virhearviointi

Ihan näin ensteks, kiitos kaikille lukijoille ja niille ketkä on jaksanu tätä lueskella vaikken kovin aktiivinen oo ollukkaan:) Iso kiitos kaikista kommenteista ja palautteesta mitä on tullu:) Sillon ku alotin en olis koskaan uskonu et ylitän sen 100 lukukertaa ja nyt niitä on reilu 6000! Joten kiitos:)



Jos mun sydän eksyy,
sä viet mut kotiin.
Näytät tien takaisin,
et anna mun kulkea harhaan.
Pidät kädestä kiinni,
johdatat todellisuuteen.
Et anna haaveisiin vaipua, 
tuet kun olen heikko,
pidät mut hereillä.

Kuljet mun mukana,
sydämeen säilöttynä.
Kirkastat huomisen, tulevan,
oikeille raiteille ohjastat.
Näytät polun,
turvaat selustan,
et lyhistyä anna.

Pidät kädestä kiinni,
haaveissani olet läsnä.
Kun silmäni suljen,
näen sateessa hymyilevät kasvot,
vaikken ääriviivoja tunnista,
tunnen läheisyytesi lämmön.



Ootteko huomannu kuinka pelottavaa on ettet tiiä mitä toinen tuntee. Se, kuinka hyvin toinen pystyy salata sisälleen kaiken sen pahan olon. Ku "tottuu" ihmisiin jotka avoimesti kertoo mikä vaivaa ja kaiken mikä on huonosti tai stressaa olettaa vaistomaisesti et kaikki tekee niin. Meit on kuitenki valitettavan monta sellasta jotka kertoo ns. "jokapäiväsiä huonoja asioita" tai sellasia arkisia, yleisiä. Niistä olettaa et ne kertoo kaiken, mut entä jos ne ihmiset on just niitä ketkä kertoo vaan ne arkipäiväset ettei kukaan koittais kysellä mitä niille oikeesti kuuluu? Sit on näitä jotka ei puhu mistään henkilökohtasesta. Näitä, joitten mielestä on heikkoutta purkaa taakkaansa muille, koska se on sun oma, se pitää kantaa loppuun asti. On niitä jotka ei yksinkertasesti pysty tai haluu vatvoo, muistella omii asioitaan. Sen takii ne on yleensä niitä kuuntelijoita. Mut just se miten hyvin omat tunteet oppii salaamaan iän ja kokemuksen myötä on tosi hämmentävää.



Miksei ihmiset kyseenalaista mitään ite, vaan luottaa sokeesti sihen mitä toinen sanoo. Jos kysyt ihan keltä vaan et onks kaikki hyvin, mitä sulle oikeesti kuuluu tiiätte vastauksen jo etukäteen. "Iha jeees", "Hyvää kuuluuu, sulle?". Jokasella on ihan varmaan pahoja päiviä, toisilla useemmin ja toisilla jatkuvasti. Silti vastaus on aina sama. Miks sitä ei sit vastata vaan rehellisesti et oli paha päivä? 

Kuitenki, mun asiani koskee itsemurhaa, ja sitä millasia ajatuksia se ylipäätään herättää. Kun sulla on kaveri jolla on jo pitemmän aikaa menny huonosti, oikeestaan aina etkä oo huomannu sitä miten paha sen on olla se sattuu. Se sattuu koska tajuut, et joku päivä olsit voinu herätä ja huomata et toinen on lähteny pois omasta toimestaan etkä olis huomannu merkkejä. Et olis saanu kertoo sille kuinka tärkee se on, et olis pystyny hyvästellä sitä. Sen takii on niin tärkee kertoo muille mitä ne sulle merkitsee. Ihminen joka on avoin ja sosiaalinen yleises seurassa on kotona koulupäivien jälkeen täysin hajalla. Ja sä, jonka olis pitäny olla sen ystävä et oo nähny sen hymyn taakse. Et oo nähny sitä mitä se toinen tuntee. Kaikki ne asiat, jotka paljasti sen pahan olon näkyy sulle vasta jälkeenpäin ja sitä vaan kysyy iteltään mitä olis voinu tehä toisin. Olsinko mä voinu auttaa, tai vaikuttaa sihen päätökseen jättää se tekemättä? 



Ku yhtäkkiä ihan puskista tulee ilmotus, ettei toinen jaksa enää. Kuinka edellinen kerta epäonnistu, mut tälläkertaa ei epäonnistu. Et tästä tulee ainoo teko jossa se on koskaan onnistunu, sun ajatukset pysähtyy. Ajatteleeks se toinen oikeesti et kaikilla ois paljo helpompaa ilman sitä? Ootteko miettiny sitä, et jos joku teijän läheisistä tekis itsemurhan, tai ei välttämättä tarvii olla kovin läheinenkää, riittää et tunnet sen ihmisen, niin mitä sä sillon ajattelisit? Olisitko vihanen? Pettyny ittees tai sihen toiseen? Surullinen, hämmentyny tai tuntisitko vaan tyhjyyttä. Et tietäis mitä tunnet ja kuitenki tuntisit kaikkee mahollista samanaikasesti. 


Seuraukset? Itsemurhaa harkitseva ihminenhän näkee maailman ainoostaan pahana. Se näkee elämänsä yhtenä umpikujana josta ei enää voi kääntyy pois. Ymmärrän minkä takii ihmiset ei puhu pahasta olostaan. Ne ei haluu huolestuttaa muita, ei haluu olla vaivaks. Silti ne ihmiset ketkä ei puhu aiheuttaa ehkä eniten huolta muille. Ootteko koskaan huomannu tai ajatellu sellasta asiaa, et ku joku edes sanoo sulle et on meinannu tehä itsemurhan alat heti analysoida kaikkii muita. Kiinnität enemmän huomiota ihmisten käyttäytymiseen ja huolestut heti jos huomaat minkäälaisii poikkeemia "normaalista". Alat pelätä ja meet paniikkiin. Pelkäät jatkuvasti sitä et yhtäkkii joku tekee sen lopullisen päätöksen mistä ei tulla enää takas. Pelkäät sitä kaikkien kohalla. Et osaa samallalailla ottaa asioita rennosti ku ennen. Joku tulee itkien sun luo ja pelkäät heti pahinta. Jollain on paha päivä ja haluut tietää mikä sillon muttei se kerro. Sun mielessä soi samantien hälytyskellot ja pahennat vaan asioita ku et anna sen ihmisen olla rauhassa. Jokanen tarvii joskus omaa tilaa ja omia ajatuksia. Se pelko on kokoajan sulla valmiustilassa hyppäämään esiin vaikka asiat näyttäiski pintapuolisesti menevän parempaan. Mut eihän se ihminen ennenkää näyttäny todellisii tunteitaan, joten miten voit luottaa sihen et kaikki olis paremmin. Ehkä se on vaan uponnu syvemmälle eikä jaksa enää potkii vastaan vaan se on jo luovuttanu.


Mitä ihmiset sit itsemurhasta ajattelee? Toiset ajattelee et on itsekästä tehä niin. Toisten mielestä se on ihan oma valinta. Jossei kestä, voi samantien luovuttaa. Mut ajatelkaa miten mahtava fiilis tulis sit myöhemmin ku et luovuttanukkaan? Jatkoit sinnikkäästi potkimista ja kaikki kääntyki parempaan. Toiset pitää sitä säälittävänä, heikkona. Entä jos ei vaan ollu enää syitä, minkä takia olis ollu vahva? Kaikilla tulee epätoivonhetkiä, mut se menee ohi. Aikanaan. Mut älä ikinä toista ihmiselle joka harkittee itsemurhaa, et "kaikki kääntyy viel hyväks." Et voi luvata sellaselle ihmiselle asioita joita et voi pitää. Mut kaikilla ei oo sitä joka kertois et täältä on mahollisuus kiivetä ylös. Sitä ei oo sillon ku sitä oikeesti tarvis. Jos ihminen päättää elämänsä niin kauheen aikasin, eihän se tiiä mitä tulevaisuus ois sen polulle kantanu. Se olis voinu yllättyy siitä kuinka hyvä elämä sil ois loppujen lopuks ollu. Yleensä riitojen jälkee ku ilma on raskasta ja sitä on vaikee hengittää kaikki tuntuu niin lopulliselta. Ei täälä kukaan kestä. Moniki sellanen, jolla on ollu vaikee elämä on kääntäny sen ihan uudeks voimavaraks. Toiset on kirjottanu kirjan siitä mitä tuntee ja toiset on päässy musiikin kautta eteenpäin. 

Oon kans pitemmän aikaa jo miettiny, et voiks itsemurha olla myös psyykkinen? Voiko ihminen ajaa ittensä psyykkiseen itsemurhaan? Voiko ihminen tappaa ittensä henkisel tasol esimerkiks hoitamattoman vakavan masennuksen kautta? Pystyyks sellasta ihmistä auttaa? 


Lainaan nyt yhtä ihanaa Mikaelaa, joka kirjotti blogissaan että " Varmasti jokainen meistä haluaa lopulta vain olla onnellinen, vaikka siihen johtavat polut vaihtelevatkin rajusti ihmisestä riippuen.". Entäs jos toiselle onnellisuus on selviytyä voittajana taistelustaan erilasten sairauksien kanssa, kun taas toiselle onnellisuus voi olla kaikesta luopumista. Kuka sitte päättää, millasia valintoja ihminen saa tehä ollakseen onnellinen? Tai jättää tekemättä. Sillon ku oot tekemässä sun elämän kannalta niinkin merkittävää päätöstä ku sen päättäminen, sun kannattaa muistaa, et oot vasta pienenpieni taimi, mut ajan ja lämmön myötä susta kasvaa jotain merkittävää. Jotain ainutaatusta, ja sussa on piirteitä joita ei välttämättä muista löydy. Sä saatat olla se ratkaseva piirre.


Just kaverin kanssa juteltiin joku aika sitte siitä kuinka täälä blogin puolella mun kaikki päivitykset on täynnä kysymyksiä ja jokanen lause loppuu kysymysmerkkiin. No, nyt saatte lisää tätä. Kysymykset meinaan avartaa sun näkemystä ja saa sut ajattelee ite. Ku antaa kysymyksen, sihen alkaa lähestulkoon pakosti miettimään et kuinka ite vastais sihen kysymykseen eikä usko suoraltakädeltä kaikkee mitä sulle sanotaan. Eli toisinsanoen esitän kysymyksiä et saisin ihmiset ajatteleen ite ilman et kaikista tulis yhtä suurta massaa tasan samoilla, valmiiks kerrotuilla vastauksilla.

Pitäkää huolta itestänne ja toisistanne, rakastakaa.
"Tekemisen arvoista on vain se, minkä tekee toisen puolesta."


~Satu

16.5.2014

suunta ylös


Tiiättekö, aattelin vaihteeks pistää positiivisuutta kehii. Välil on pahoja päiviä, joskus tosi pahoja ja välillä ihan mahtavia päiviä. On kummallista, kuinka hunosti alkanu päivä voi muuttuu täydelliseks ihan jonku pikkusen jutun takii. Välil päivän tunnetilat heijaa laidast laitaan ja eilinenki päivä muuttu mahtavaks samantien ku otin ekan askeleen kotii kohti. Halusin vaan tanssia. Heittää kädet ilmaa ja nauraa. Mulla on jotain. Mulla on mun oma itteni:)

Se on jännä, kuinka maailman näkee ihan eritavalla fiiliksest riippuen. Kuinka kiinnittää huomioo ihan erilaisiin asioihin. 

Sain aika paljo palautet tost edellisest päivityksest ja kävin montamonta hyvää keskusteluu asian tiimoilta. En oo pelkojeni kans yksin. Kuitenki näitten keskustelujen pohjalta löysin sen. Sen mitä haluun tehä tulevaisuudessa. Ennen mullei ollu hajuukaan, ja nyt mul on monta eri mahollisuutta. Kummatki tilanteet on tavallaa haastavia, mut nyt löysin sen mitä haluun eniten. Mikä on hyvä alku täsvaihees. Tuntuu ku kaikki ois yhtäkkii helpottanu. Käytän nyt ehkä maailman kauheinta kliseetä, mut ihan oikeesti tuntuu siltä et järkyttävän iso taakka ois yhtäkkii haihtunu mun harteilta. Yhtäkkii tuli vaan hirveen paljo helpompi olla.


 Näin selvästi mun mielessä sen matkan mikä mul tulee olee edessä, mitä mun pitää tehä sen eteen et saavutan sen tavotteen. Kuinka paljo helpompi on tehä minkäälaisii suunnitelmii tulevaisuudelle ku sullon se määränpää sielä. Sullon joku tavote. Sullon tiedossa tasan se mitä sulta vaaditaan. Tiiät ite mihin pystyt ja vaikket olis varma, sullon jotain sellasta minkä vuoks oot valmis kokeileen kepillä jäätä.

 Lukion jälkeen haluun lähtee lukee kriminaalipsykologiaa. Eihän se helppoo oo, ja tulee satavarmasti olee tosi raskasta henkisesti, mut se on sellanen haave. Haluun tietää mikä saa ihmiset käyttäytyy niinku käyttäytyy. Haluun tietää mistä kaikki on lähtösin. Mikä saa ihmisen tekemään sellasia valintoja et sen päässä lopulta naksahtaa. Ajattelen tän kaiken aikavarmasti ihan liian romantisoidusti. Aattelen et se tulee olee kiehtovaa, jännittävää, erilaista. Et se on sellanen ammatti mis must saattaa olla jollekki jotain apuu. Mut haluun kokeilla. Aattelen tän toki monelt kannalt, mut tää tuntuu niin omalta. Tää tuntuu jotenki tärkeeltä. Tuntuu et tää on yks niist asioist jotka on vaan pakko tehä. Tän hetken unelma jota kohti suunnistan. Oikeesti ymmärrätteks kuinka paljo se helpottaa ku tietää suunnan? Vähä niinku olis kauan aikaa ihan eksyksissä ja sit yhtäkkiä google maps löytääki sun sijaintis ja ohjaa sut sinne missä sun pitäiski olla. Tuntuu et oot tavallaan vapaa. Voit vetää syvään henkee ilman et sun pää täyttyy painajaisella. 


Tiiättekö ku on vaa niin hyvä olla et voisit vaa nauraa. Laitat silmät kii, ja sullon sellanen olo et vihdoinki tiiät kuka oot. Ainaki melkeen. Et oot löytäny ittees taas uuden osan. Sellasen osan josta tykkäät ja joka kuuluu suhun. Ku haluut vaa nipistää ittees, haluut jonku kertoo sulle et tää on todellista. Ekaa kertaa lukion aikana en pelkää kirjotuksii. En pelkää kirjottaa nimeeni yo-ilmottautumisiin, koska tiiän et se johtaa johonki. Sen avulla pääsen eteenpäi. Enää se ei johda mua vaa uudestaan hetkeen jollon en tiiä mitä teen. Nyt se johtaa mut risteykseen, josta mullon suunta eteenpäin. Nyt mä tiedän minne mä kuulun.

 

Ihanii viikonloppuja kaikille, ei enää kauaa vapautee <3:) 




12.5.2014

Tulevaisuus on parempi huomen

These wounds won't seem to heal
This pain is just too real
There's just too much that time cannot erase

When you cried I'd wipe away all of your tears
When you'd scream I'd fight away all of your fears
I held your hand through all of these years
But you still have
All of me"


Taas. Tiiättekö ku aina vähä ennen koeviikkoi iskee se paniikki. Stressi. Toimettomuus. Sullon liikaa tehtävää. Liikaa ajateltavaa. Kaikki ihmiset ja joka ikinen sana mikä sulle sanotaan saa sun tunteet heittää kärrynpyörää. Sun pää ei rauhotu. Se luo kauhukuvia epäonnistumisesta. Sun pää tietää ettet onnistu. Et kaikki menee taas pieleen, mut sun sydän haluis tuntee muuta. Sun sydän yrittää saada sut tuntee et voit joskus olla hyvä. Tällä kertaa onnistut. Mut pää pistää vastaan. Maailma taistelee vastaan. Kuljet jatkuvasti väärään suuntaan. Mut ku tiiät ettet onnistu et jaksa ees yrittää. Haluisit vaan vajota nurkkaan ja itkee. Kadota kaikilta. Pyyhkii seuraavat viikot pois sun elämästä. Tulevaisuudesta. Tuleeks teille koskaan hetkii ku voisitte vaan peruuttaa. Kelata kaiken ihan alkupisteeseen. Tehä kaiken uudestaan. Ihan alusta. Mut tälläkertaa oikein koska tietäsitte mitä tulevaisuus tuo.


Tiiätkö sen tunteen ku yrität oikeesti. Ihan aidosti sua kiinnostaa ja luulet et oot tehny jotain hyvin. Jotain oikein. Et oot panostanu johonki ja voit kerranki olla itestäs ylpee ja tietää et sustaki joskus tulee viel jotain. Viel joskus oot saman arvonen ku muutki. Mut ei... Kaikki se työ valuu hukkaan ku saat koepalautukset tai kurssitehtävät takasin. Oot epäonnistunu. Taas. Vaikka toivoit ja luotit sihen et oikeesti nyt on se hetki ku saat kiitosta siitä mitä oot saanu aikaseks. Sun paperi on täynnä opettajan merkintöjä ja isolla loistaa paperista epäonnistujan numerot. Ja vieressä.. Sun jokapuolella ympärillä nauretaan ja puhutaan kuinka tuli taas kymppi. Kuinka ärsyttää ku pisteistä puuttuu kaks. Kahta vajaa täydet. Ihan vaan koska olit unohtanu koehetkellä mainita esseessä pari asiaa. Luulet tehnees hyvää työtä ja sit kaikki murenee. Sä et ookkaa enää mitää. Jokapaikassa kaikki on vaan yksinkertasesti parempia ihmisiä ku sä. Ku näät painajaisii ylppäreistä et oot ainoo kenen nimen kohalla ei sanota mitään saavutuksii. Tai jos sut unohetaan mainita kokonaan. Niin tärkee mä olin.

Joku teki jotain paremmin. Tekee aina. Sulle sanotaa "Juu.. Ihan hyvä mutta..". Mutta.. mutta mitä? Miksei sitä voi sit vaan sanoo suoraan. Luovuta. Sun tulevaisuus on jo menetetty. Tääl on nää paremmat. Ne, joista näkee et niist tulee jotain. Jotka tietää mitä haluaa. Miten voidaan aina sanoo et jokaselle on se oma juttu? Joku juttu missä se on hyvä. Eihän niitä juttuja voi olla niin montaa et jokaselle löytyis oma? Aina on meitä jotka yksinkertasesti ei löydä sitä. Sitä omaa juttuu ei vaan oo.


Ku haluu paeta todellisuutta, minne on paras paikka paeta? Yleensä ajatuksiin. Ajatukset on sun omia. Ei muitten. Ootteko koskaan miettiny sitä ku aina sanotaan et ihmisissä ne piirteet jotka ärsyttää sua, joita et yksinkertasesti voi sietää on just niitä piirteitä mitkä on sussaki. Sä tunnistat ne piirteet muissa ja ne ärsyttää sua koska oot liian samankaltanen niitten kanssa.


 Onks sulle koskaan tullu tilannetta jossa katot jotain ihmistä etkä tajuu kuinka jostain niin tärkeestä on voinu tulla jotain niin raivostuttavaa? Jotain sellasta mitä et yksinkertasesti kestä enää. Ja sillon aattelet et oonks mä samanlainen? Käyttäydynkö ja aattelenko oikeesti noin? On ihmisii, jotka aattelee et ei kiinnosta mitä muut aattelee. Kyl se kuitenki vaikuttaa. Ei siis yleisesti vaan just näissä tilanteissa. Ku kuulet mitä ja miten muut ihmiset puhuu muista. Ja sillon ku ajattelet ite. Ku ite aattelet mitä muitten pääs oikeesti liikkuu. Aatteleeko ne samoja asioita? 


 On hetkiä jolloi haluut olla ihan vaa yksin. Kaikki ärsyttää. Vihaat kaikkia. Et jaksa kuunnella ketään. Haluisit vaan juosta ja juosta. Unohtaa. Unohtaa ihmiset. Unohtaa asiat, velvollisuudet ja vastuut. Unohtaa liian täytee tumpatun kalenterin. Haluisit juosta kallion reunaa pitkin niin kauan et se loppuu ja saat kokeilla kuinka sun siivet kantaa. Voisit antaa tuulen huuhtoo kaiken pois. Olsit vaan sinä. Ihan yksin. Onnellinen. Ei olis parempia ihmisiä ku sä. Sä olsit riittävä. Sä olisit tarpeeks hyvä just sellasena ku oot. Sun ei tarttis yrittää kenenkää toisen takii. Voisit yrittää ihan vaa ittes takii. Voisit kerranki olla itsekäs ilman et sut tuomittais. Voisit kerranki pistää ittes etusijalle eikä tarttis aatella et jäät yksin jos teet sen.


Tuntuuks teist koskaan siltä et ootte vaan tiellä. Ette tiiä miten jatkaa. Tuntuuks koskaan et onnistutte vaan hajottaa kaiken mut ku koitatte korjata, rakentaa tai liimata niit palasii takas kasaan ne palaset on kadonnu tai liima on hukassa? Tai sit teippi on ruma eikä se pidä sitä kasassa. Ootte risteyksessä. Ettekä tiiä kumpaa jalkaa siirretään seuraavaks. Et maailmas on jo ihminen joka ärsyttää samoja ihmisiä ku teki. Maailmas on ihmisii jotka tekee kaiken paremmin. Jotka onnistuu kaikessa. Sun virka meni siinä. Kaikki pärjäis ilman suaki. Sun tilalle on helppo ottaa tosta noin vaan helposti joku toinen. Ei sun paikka niin arvokas oo. Aina löytyy tilalle uus. Mut sit alat aatella et jos joku sun läheisistä aattelis samalla tavalla, haluisit vaan kertoo sille et sen paikka on korvaamaton. Kukaa ei koskaan täytä sitä. Ei oo toista samanlaista ku se. On pelottavaa aatella et joku ihminen on oikeesti niin tärkee sulle, ettet vaan osais kuvitella millasta sun elämä olis ilman sitä. Millasta sun elämä olis jos sitä ei olis koskaan ollukkaan? Kuinka paljon yks pieni ihminen voi vaikuttaa muitten elämään? 


Pahottelen. Tapani mukaan en osaa tuua asioit esille mitenkää fiksusti. Niist tulee sekavia ylipitkiä virkkeitä joita kukaan ei ymmärrä. No, ehkä te kestitte jos kerta tähän asti pääsitte:)

~Satu