Arvokas?

Varmaan kaikki on joskus kokenu sen. Sen tunteen, ku vaan tuntuu ettei riitä. Se mitä teet ei riitä muille, eikä sulle itelles. Sä et riitä. Eikö?

Moni ihminen sortuu "luokitteluun", iteki myönnän sen. Luokitellaan toinen ihminen "paremmaks" ku toinen. Toinen on kauniimpi, taitavampi, ylipäänsä vaan parempi. Ja mikä parasta, se toinen on onnistunu elämässään niiiiin täydellisesti ja toinen sit taas onki ihan vastakohta. Täys epäonnistuja. Kaikessa. Miksei jokanen vois elää elämäänsä niin et on ite tyytyväinen. Se  on sun elämä, ei kenenkään muun.. Miksei kaikki vaan riitä sellasena ku ne on?

Koska ajatellaan, et muut ei hyväksy sua sellasena ku oot, kukaan ei enää oikeesti oo aito. Kaikki yrittää luoda illuusion "täydellisyydestä" jättämällä asioita kertomatta, liiottelemalla, kaunistelemal asioita. Enää "sankari" ei oo ihminen joka tuntee tarvetta olla apuna tai tukena, tai joka pysähtyy kysymään et onks kaikki hyvin. Nykypäivän sankari on se ihminen joka kävelee ohi. Se kenellä on täydellinen elämä.

Miten määritellään täydellinen elämä? Eiks vois olla vaan ihan tavallinen elämä? Hyvä jos sua pidetään ees ihmisenä jos tavotteet ja unelmat on arkipäivisiä. Jos suurin toive on selvitä seuraavaan päivään, sussa täytyy olla jotain vikaa. Vai eikö kaikki toivo omaa saarta ja pääsevänsä naimisii prinssi Williamin kanssa?

Ihmistä ei arvosteta enää ihmisenä. Kaikki katotaan sen mukaan, paljoko susta on hyötyy yhteiskunnalle. Kuinka menestyny ja suosittu on. Jos oot yksin, ei kukaan tuu puhuu sulle, kukaan ei haluu tutustuu, koska sun ympärillä ei oo ketään muuta. Ihmiset ajattelee et susta tulee sille kaamee taakka,  koska et kelpaa muille ni miks sun pitäis sit ajatella toisin. Miks sun pitäis vaivautuu. Se on oikeesti aika surullista. Ihmiset ja niitten ajattelutapa. Mikä sen muutti? Joskus.. joskus ihmiset oikeesti arvosti muutaki ku ittensä, muutaki ku näkyvää materiaa. Ne arvosti perhettä, koska ne ei olis tullu toimeen muuten. Nykyään ollaan tekemisis muitten kans jos niist on jotain hyötyy sulle itelle...

Niinhän sitä sanotaan, et ne piirtet mitkä toisessa ärsyttää, on niitä samoja asioita mitkä sä löydät itestäs.  Minkä takia ihminen sit käyttäytyy niinku käyttäytyy. Kai, koska ajatellaan mihin ite kiinnittää toisessa huomiota, esimerkiks ulkonäössä, käyttäytymisessä ja asenteessa. Huomataan itessä samoja asioita ja pelätään et toiset ihmiset luokittelee sut "huonnommaks" niitten perusteella. Aletaan muuttaa itteään, omaa persoonaansa ja muokataan omia arvoja. Yritetään olla päinvastanen ku ennen. Ettei herätetä negatiivista huomiota. Ettei toiset arvostele. Se ihminen muuttuu, mut kuinka raskasta se on henkisesti? Laitetaan elämänkatsomus iha uusiks.

Mut ihmisethän on kaikki ihan erilaisia.. Kaikki kiinnittää sussa huomiota ihan eri asioihin. Et sä voi olla kaikkien mielest täydellinen. Vai voitko? No tietysti jos on erilainen kaikkien ihmisten kanssa... Mut se loistaa läpi, sen näkee jos ei oo "normaalisti". Jos yrittää olla joku joka ei oo. Ei, se ei vaan toimi.. Ku muuttuu, ni voiks kadottaa ittensä? Ei enää tiiä kuka on. En sano et muuttuminen olis aina huono juttu. Toiset vaan tarvii sen et pääsee eteenpäin. Mut sillä on vaikutuksia kaikkiin. sun päätöksillä on vaikutuksia muihinkin. Ne ihmiset ketkä on aiemmin ollu "erilaisiasamanlaisia" onki nyt enemmän "samanlaisia". Sillon se ihminen kasvaa erilleen entisestä. Tavallaan alottaa kaiken ihan alusta.

Jos jokainen vaan pystyis hyväksymään ittensä ja toiset sellasena ku ne on, elämä olis helpompaa kaikille. Ei olis niitä yksinäisiä, tai niitä jotka valittee ympärillä olevat ihmiset palkkatason mukaan. Ei olis niitä, jotka yrittää kasvattaa omaa egoaan särkemällä toisen. Jos ihminen olis aito, ja nauttis jokaisesta hetkestä niin paljo ku pystyis, se sais täst elämäst niin paljo enemmän irti. Sillä olis joku tarkotus. Joku tavote.

Elämä olis elämisen ja ihmiset kiitoksen arvosia, jos jokainen ajattelis edes hetken mennyttä ja nykyhetkee pidemmälle. Millanen vaikutus niillä ihmisillä on sun elämään 5 vuoden päästä. Millanen vaikutus sun tekemisillä tai olemisella on muitten elämään 5 vuoden päästä.

Jos jokainen vaan oppis arvostaa vähääkään sitä mitä on saanu. Ottais opikseen mustelmista polvissa eikä kompastuis jatkuvasti samoihin kuoppiin. Jos harkittis pienen hetken ennenku alkais tapella turhasta. Oikeesti laskis sinne kymmenee, puris hammasta. Säästyttäis niin paljolta. Antais muille välillä omaa tilaa eikä olis jatkuvasti huohottamassa niskaan. Miettikää nyt kuinka paljo vaikutusta sil olis... 

Ajattelin olla reipas ja kirjottaa, et jaksaisin jatkaa taas lukemista... Et saisin muut ajatukset oikeesti pois päästä.. Onhan tää tyhjentävää lukee tätä läpi uudestaa ja uudestaa ja koittaa yrittää ettii kirjotusvirheet pois.. En ymmärrä, kuinka mun äikännumero voi olla se mitä on, jossen osaa ees kirjottaa....:o

Tälhetkel toivosin vaan et suihkusta tulee viel lämmintä vettä..

Ja näin loppuun, Paappa mulla on niin kova ikävä<3

PS. Mullon parhaat ystävät:*