Koska kuvat kertoo enemmän...

En ymmärrä kuinka aika menee näin hirveen nopeesti... Taas alkaa koeviikko, ja taas odotan uutta reissuu:) Taas oon ollu kirjottamatta ja taas ollaan sovittu uusii asioita "uusien" ihmisten kanssa siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan:) Taas on koulutöitten palautukset myöhässä ja taas niiiiin monta hyvää muistoo sydämessä. Taas on väitelty oikeuksista, vastuusta, vapauksista ja velvollisuuksista, ja taas on ihan pihalla kaikesta. Mut yleensä se on normaalii, sellast sattuu kaikille. Taisiis toivottavasti:D Laitoin tän päivityksen nyt aikalailla kuvamuodossa, koska... jep, niinhän ne kertoo :) 

Tehtiin järkyttävän hyvää suklaakakkuu Siinan ja Annikan synttäreille ja oltiin Koti-ja kouluyhdistyksen Halloween-juhlissa Jennin,Siinan ja Annikan kans tekemäs hattaroita ja palkittemas pikkulapsosia ja Siina oli kasvomaalailemas:)

Bussi jätti mut tiistaina pysäkille ja Mikaelan ja Annikankans sorruttiin koruostoksille ja Pancho Villaan lauantaina.. Taas:3

Haloo Helsinki oli käymässä Klaukkalassa keikkailemassa, ja sieltä meki sit ittemme löydettii Annikan,Mikaelan,Siinan ja Allunkans. Blue eyed sons oli lämppäämässä, ja hienosti meni!:)

Oulukuvejaaaaa:) Kamera oli Marcon hellässähuomassa joten kuvii tuli vähäniinko.... kaikesta... Eikä ne oikeen oo tännesoveltuvaamateriaalia, so kiitos kuitenki:D

Sori, kuvat tuli piikkusen sekalaises järjestykses ku vaan klikkailin menee:)

 Kuukaudessa ehtii tapahtuu vaikka mitä, ja on ihmeellistä mitä kaikkee siin ajassa saa aikaseks, ja sit taas toisaalta mikä kaikki jää tekemättä, ku ei vaan yksinkertasesti jaksa. Mut ku jättää sen yhen työn tekemättä, ni mikä oravanpyörä siit sitte tulee..  Asiat vaan kasaantuu, ja sit loppujen lopuks ei enää tiiä mistä alottaa, eikä pysty alottaa ollenkaan koska, ei vaan osaa. Ei tiijä mikä on se tärkein, mikä on pakko saada hoidetuks pois alta ja sit niit kerääntyy vaan lisää. Sen huomaa aina viimestään kurssin lopussa tai ku koeviikko alkaa et on taas ihan solmussa kaikkien kanssa. 

Mietin monta päivää et mitä kirjottasin.. Mistä mulla on joku tietty mielipide.. Tajusin et on järkyttävästi asioita joista ei puhuta. Ei puhuta siitä, kuinka "nykyaikana" lapset tottuu ihan vääränlaiseen elämään. 

On niin surullista nähä, kuinka joku omista läheisistä kasvaa täällä. Taisiis, nykyään lapset vaatii paljo enemmän, mitään kunnioitusta ei oo ketään kohtaan. Kaikki elää "syrjäytymisen" pelossa, ja ihmisluonto muuttuu jatkuvasti. Kaikesta luodaan niin modernia ja elektronista. Nelosluokkalaiset saa järkyttäviä raivokohtauksia ja väkivallankäyttö on yleistyny tyttöjenki keskuudessa.. Ei kukaan enää puhu, paitsi ku yrittää kaupata huumeita kolmasluokkalaiselle.

 Jotenki vaan tuntuu et asiat ihan yleisesti menee kokoaijan vaan paljo huonompaan suuntaan. Lapset ei enää puhu keskenään , ei leiki barbeilla tai kotia eikä tee käpylehmiä. Ne pelaa kännykällä, pleikkarilla millävaan, eikä vanhemmat voi asialle yhtään mitään. Ketään ei enää kiinnosta, kukaan ei enää jaksa edes yrittää tehä asioille mitään. Opettajillakaa ei oo enää minkäänlaista auktoriteettia, eikä ne saa millään tavalla rankasta lasta, vaikka siihen olis aihettaki. Kirjallinen huomautus kotiin, jälki-istuntoo.. Siitä ku ei oo mitään hyötyy.. Lapset ja nuoret saa just sen mitä ne haluaa ja ite ei tarvii tehä mitään sen eteen. Kuinka ne pärjää tulevaisuudessa, vai lasketaanko valtkunnallista tasoo niin alas että tyhmemmätki pääsee hyväpalkkasiin töihin koska kukaan ei enää opiskele tai edes vaivaudu hakeutuun niihin ns. huonompiin töihin... 

Kokoajan edistetään teknologiaa ja teollista kehitystä, miksei vaan voitas maksaa oravannahoilla ja kepeillä... 10 vuoden päästä ihmiset ei edes muista et on ollu kirjoja ja papereita, koska kaikki on sähköstä.. Koulukirjat on e-kirjoja ja kukaan ei enää kirjota mitään käsin. Lapset kasvatetaan siihen et vanhemmat on aina hoitamassa kaikki asiat. 

Oon aiemmin puhunu itsetunnosta ja muitten asettamista ennakko-odotuksista ja siitä millaset paineet ihmisillä on jatkuvasti miellyttää jotakuta. Kaikki nää vaikuttaa toisiinsa, sitoutuu yhteen. 

Tää oli vähän sekava, mut ehkä se on kestettävissä..  Tähän loppuun pätkiä meijän projektin sanotuksista, jotka  jotenki osuvasti tavallaan kuvaa sitä, mitä ihmiset nykyään ajattelee, tai miten maailmaa vois kattoo eri näkökulmista ja kuinka sitäkautta siitä tulis niin paljon moniulotteisempi ja kauniimpi. Kuinka tätä kaikkee vois ymmärtää erilaisten kielikuvien kautta ja kuinka ihmiset vois yrittää avata silmänsä sille mikä on sisällä, ei välttämättä näkis vaan sitä mikä on just tässä, just nyt, vaan näkis pidemmälle, ajattelis huomiseen ja perehtyis paremmin, mut samalla eläis täysillä tätäpäivää, koska koskaan ei tiijä koska kaikki loppuu..

"Kuinka kaunista katseltavaa, 

on käsi toisen lomassa.

Kyyneleen tuo poskelle lämpöisen, 

muistot menneiden aikojen. 

Voin tarvitessa itkeä kuitenkin,

vasten olkapäätä ikuisen ystävän.

Juokse kunnes jalat eivät kanna,

lentoon lähteä sanojesi anna.

Askel kerrallaan huomiseen,

oomme tulleet kulkemaan.

Olet turvassa,

suojassa takana hymyn.

On kaikki hyvin,

näkeehän sen silmistä."

"On niin helppoa odottaa,

levittää siivet,

nousta ilmaan.

Helppoa kuunnella sanoja jotka särkee,

pidellä kättä joka pettää.

Luottaa tulevaisuuteen,

seisoa myrskyssä suorana.

Niin helppoa.

On niin helppoa luovuttaa,

laittaa silmät kiinni,

jäädä paikalleen.

Niin helppoa tunnistaa kauneus,

olla sanoista vapaa.

Katsoa kaikkia värejä,

nähdä ulkokuoren alle."

"Itke kaikki pois,

anna kyynelten valua.

Ollaan hetki hiljaa,

hetki tässä.

Tunnetko sen, 

mä tässä oon.

Kera siiven valkean,

sua suojelen.

Ojenna kätesi,

luota.

Mä tässä oon sua varten.

Naura tuska pois,

anna sen soida kauniina.

Levitetään siivet,

annetaan jalkojen viistää maata."

~Satu