12.9.2014

Ei se mennyt niin


En tajua, en yksinkertasesti ymmärrä kuinka kukaan on koskaan selvinny tästä hengissä. Oon monesti sivunnu tätä aihetta mun päivityksissä. Nyt teen päivityksen siitä. Lukio.

Alunperin ku ysillä tehtiin yhteishakuja mullei ollu hajuukaan mitä haluun tulevaisuudelta. Ihan yhtäkkiä vaan oli edessä se valinta jossa piti päättää mikä musta tulee isona. En oikeestaan koskaan oo ollu ihminen joka lukee hirveemmin kokeisiin. Suurin osa meni ihan maalaisjärjellä. Oli muka niin paljo kaikkee muuta tekemistä. 


Koska en tienny mikä musta tulee, aattelin et meen sieltä mistä aita on matalin. Voitteko oikeesti kuvitella, menin lukioon koska halusin päästä helpolla. Just. Ajattelin et lukio on ihan yks läpihuutojuttu, josta selvii samalla lailla ku yläasteeltaki. Ajattelin, et menemällä lukioon saan kolme vuotta lisää aikaa miettii mitä haluun tehä. Kaikki puhu aina siitä kuinka lukio on elämän parasta aikaa ja kuinka sen kaiken muistaa ikuisesti. Kuinka se antaa lukuisii mahollisuuksia elämää. Et lukion jälkeen voi tehä mitä vaan. Sen jälkeen mullon ovet auki maailmaan.


Siis lukio on ollu ihan mahtavaa aikaa, oon tutustunu paremmin ihanii ihmisii ja saanu kokee niin paljon. Jos olisin menny jonnekki muualle, mun kaveripiiri hyvin todennäkösesti olis tosi erilainen ku nyt, tai mullei olis sitä. Lukiossa ne ihmiset on niin samanhenkisiä sun kanssa. Osa ainaki. Ne ymmärtää sun tuskan koeviikoista ja siitä ettei kurssit tuu täyteen. Kaikilla on sama pelko siitä, jos kaikki tää onki ollu turhaa. Jos kaikki kaatuuki sihen ettet pääse kirjotuksista läpi. Jos epäonnistut. Tuntuu, et ihmisille jotka hakeutuu lukioo, asetetaan ihan järkyttävät paineet pärjäämisestä varsinki perheen sisäsesti ja koulun puolelta. Lukioon mennessä, sä näät sun tilanteen ihan eri tavalla ku ne opettajat sielä. Lukiossa opettajat valmentaa sua tasan yhtä päämäärää varten. Ylioppilaskirjotuksia. Sä ite taas et ekana vuonna todennäkösesti ajattele asiaa juur ollenkaa. 


Toisena vuonna sun pitää jo alkaa ajatella sitä mitä haluut tehä lukion jälkeen. Sun pitää valita kurssit sen mukaan mitä meinaat kirjottaa, ja kirjotettavat aineet taas sen perusteella mihin aijot lähtee opiskelee lukion jälkeen. Mihin  se kolmenvuoden päätäntäaika hävis? Wanhojen tanssit on se hetki ku ollaan onnellisia. Se on yks elämän parhaita hetkiä sihen asti ku tajuut että sun pitäis olla se joka seuraavaks poistuu noista ovista ja jatkaa matkaa.

Kesä siinä toisen ja kolmannen vuoden välissä vasta tuskaa onki. Jatkuva ahistus sun sisällä kasvaa sitä enemmän mitä vähemmän kesälomaa on jäljellä. Sä tiedät että sun pitäis lukee, tsempata nyt ihan kunnolla. Nii. Sä tiedät sen, muttet kuitenkaa saa sitä aikaseks. Haluisit nauttii kavereittenkaa siitä viimesestä yhteisestä kesästä ennenku kaikki muuttuu. Haluisit käydä töissä ja tienata rahaa. Muttet pysty mihkään sihen, koska ajatus kirjotuksista kalvaa sun takaraivossa jatkuvasti. Eikä se kesällä ollu vielä ees pahimmasta päästä, minkä tajus vasta ku koulut alko. Kesällä oli hetkii millon ei yksinkertasesti jaksanu ajatella. Mut ne hetket jäi sinne kesään.


Ku abivuosi alko, se kaikki iski pahasti takas. Pelko siitä et on ainoo joka epäonnistuu, et on ainoo huono oli ihan järkyttävä. Sitä ajatteli et muut sai kesän aikana otettuu itteään niskasta kiinni ja luettuu kaiken monta kertaa. Viimeset viikot ennen kirjotusten alkuu oli kamalat. Seurasin kalenterii jatkuvasti ja laskin tunteja sihen ku istun salissa kynä kädessä ja vieressä kasa teipattuja eväitä. Viikko ennen ekaa kuunteluu, mua ahisti koulu niin paljo etten tienny miten päin olsin. Mitenkää päin ei ollu hyvä. Rintakehäs oli jatkuva 'henkinen paine' ja ku pääsin koulunjälkee kotii kuljin vaa pihaa ympäri, koska tekemistä oli nii paljo etten tienny mistäkohtaa mun olis pitäny ees yrittää alottaa.



Ku ruotsin kuuntelut oli ohi, ei tuntunu siltä et mikää olis helpottanu. Päin vastoin, ku tiesin et ne meni pielee, aloin tajuta et mun pitää tosissani tehä töitä jos haluun valmistuu. Se yks ainokainen epäonnistuminen lannisti niin paljo, et näin painajaisii siitä kuinka istun yksin keskellä opettajien pöytää ja kaikki vaan tuijottaa mua. Kuinka yks niistä opettajista kertoo mulle et sain kuunteluist pisteitä 2/90 ja vierestä muut opettajat alkaa nauraa ja huutaa mulle siitä kuinka ne aina sano ettei musta tuu koskaa mitään. Ja ku päässä pyörii vaan se ettei osaa, et epäonnistuu kuitenki ni tuntuu vaan niin tyhjältä. Tyhjältä ja raskaalta. Toivottomalta.


Lukios on paljo hyvää. Oon kasvanu ihmisenä ihan järkyttävästi. Musta on tullu itsevarmempi, osaan ja uskallan ilmasta mielipiteeni, must on tullu vastuullisempi ja oon oppinu elämästä ja yhteiskunnasta ihan hirvittävästi. Lukio on yleissivistävä koulutus, mut loppujen lopuks ku sä meet lukioon, sulla on tasan yks päämäärä. Sä haluut päästä sieltä pois. Samaan aikaan sä haluut sieltä pois ja sihenhä sä oot kokoajan pyrkinykki, mut se pelottaa. Tähän asti joku muu on kertonu sulle mitä sun pitää tehä ja missä olla millonki. Lukion jälkeen sä et tiiä mihin mennä. Sä oot eksyksissä. Se paikka missä oot suurinpiirtein asunu samojen ihmisten kanssa viimeset kolme vuotta, on yhtäkkiä se paikka mistä sun pitää jatkaa yksin. Mistä kaikki jatkaa omaa tietään ja seuraa omaa sydäntään. Toiset varmemmin ja toiset haparoiden.

Oon puhunu vertailust ennenki, mut ku mä tiedän et osa mun stressistä johtuu just siitä etten haluu et mun sukulaiset ja perhe tuomitsee mua. En haluu tuottaa niille ihmisille pettymystä ja taas toisaalta en yksinkertasesi kestä olla huonompi. Mun serkut on aina ollu hyviä koulussa. Mun pikkusisko on hyvä koulussa ja mun pikkuserkku joka kirjottaa nyt samaan aikaan omistaa todistuksen jossa keskiarvo on lähemmäs kymppiä. Ja sit oon mä. 


En tiiä vielä mitä tulevaisuus tuo, en usko et se kenenkään kohalla menee just niinku suunnittelee. Elämä lyö meijät kaikki joskus maahan, mut me saadaan ite valita noustaanko me ylös. Mä toivon et joku päivä voin nousta sieltä kuopasta minne oon itteni kaivanu. Mielellään mahollisimman nopeesti, etten uppoo syvemmälle. Ku muut luottaa suhun enemmän ku sä ite, sitä ajattelee vaan et miten saa itestään löydettyy ne irralliset riekaleet ja koottuu ne yhteen. Mistä löydät ne osat et pystyt olla muitten odotusten arvonen.  Mä haluun menestyä, mulla on päämäärä. Tälhetkellä mä vaan pelkään etten pääse perille.

~Satu 

7 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Jännää kui eritavalla ihmiset asiat kokee. Chillaa vaa ja teet parhaas :) koska muuta et vaa voi tehä. Jos sua yhtään lohduttaa nii tehtiin espanjan harjotuskuunteluu ja yhel jätkäl oli väärä vihko eikä se tajunnu sitä. Se sai silti lähes kaikki monivalinnat oikein :D älä huoli jos joku menee perseelleen, kukaan ei pahemmin ylppäreillään tee mitää ku jatkokoulutukseenki haetaan suurimmaks osaks pääsykokeilla. Ja aina voi kans lohduttautua myös sillä että on tuhansia muita jotka feilas sen kokeen

Satuuh kirjoitti...

Hhah:D no ei paha laisinkaa:D ja siis ku haen todennäkösesti näillänäkymin ainaki ulkomaille nii sinne minne haluun ni pyritää todistuksel ja kirjotuksist vaaditaa M:n keskiarvo:'D

Anonyymi kirjoitti...

Hei paljon onnea kirjotuksiin! Kyllä se siitä, oon ollu siinä tilanteessa kun muut saa lakin ja ite joutuu mennä vielä takasin sinne kirjotus saliin. Aina se kirpasee mut oot fiksu tyttö, pärjäät kyllä. :)

Satuuh kirjoitti...

Kiitos paljon! Toivottavasti:D

Johanna kirjoitti...

http://www.msl.fi/index.php?pid=3&cid=172 käy kattomassa!

Satuuh kirjoitti...

Johanna, mihin ton olis tarkotus viedä ton linkin?:D meinaan vaan että se vie mut metsästysliiton sivuille:D

Johanna kirjoitti...

Hyvä kun melkeen huomasin tän vastauksen nopeasti :/ mutta siis siin piti olla joku metsästysaiheinen kirjotuskilpailu, kelasin et se ois voinu olla sun juttu :D